Åke Edwardson

Menneisyyden viesti

Menneisyydessä on tapahtunut jotain – ja nyt tapahtuu murhia

Göteborgissa, lähellä vastavalmistunutta Marconi Parkin aluetta, nurmikolla makaa kuollut mies. Hänen päähänsä on pantu muovipussi, housut on laskettu nilkkoihin, ja joku on kiinnittänyt ruumiiseen pahvinpalan. Siinä on yksi kirjain. R.

Komisario Erik Winter kollegoineen alkaa selvittää murhaa, jota he epäilevät sarjan ensimmäiseksi. Kirjain on viesti, ja niitä tulisi lisää. Kohta samalla tavalla häväistyjä ruumiita alkaa löytyä paitsi Göteborgissa myös Tukholmassa. Samalla kirjainten määrä kasvaa. Murhaaja haluaa jäädä kiinni ja kertoa jostain kaukana menneisyydessä tehdystä teosta, josta tekijät saavat nyt maksaa hengellään. On selvitettävä, mikä uhreja yhdistää. Siitä se lähtee.

Menneisyyden viesti on kahdestoista Erik Winter -rikosromaani ja Edwardsonin taattua laatua. Ympäristö on sama, pienellä Tukholman matkalla höystettynä, poliisit ovat tuttuja ja Winter entisensä. Hän kaipaa kuitenkin Espanjan aurinkorannikolla olevaa perhettään – mutta ei työtehonsa kustannuksella. Tutkinta kulkee vääjäämättömästi kohti syyllistä, joka on ollut uhri itsekin.

Åke Edwardson (s. 1953) on göteborgilainen rikoskirjailija, jonka kaikki dekkarit Like on julkaissut vuodesta 1999 alkaen suomeksi. Viimeisimmästä, Talo maailman laidalla (2013), Lea Karhu totesi Helsingin Sanomissa: ”Edwardson on kirjoittanut jälleen laadukkaan murhamysteerin. Rikos on raaka, sen selvittäminen taidetta parhaimmillaan. Synkkää pohdiskelua, napakkaa dialogia ja yllättäviä käänteitä.”

ISBN: 978-952-01-1085-7
Julkaisuaika: 2014

Katso myös nämä