Tony Johansson

Kolmas matkustaja

Nopeatempoinen poliittinen jännäri

Syyskuun alussa 2001 Landskronan kadulta löytyy paikallisen äärioikeistolaisen poliitikon ruumis. Poliisi uskoo, että kyseessä on liikennepako. Silminnäkijöitä ei ole, eikä epäiltyjä. Yhtäkkiä toimittaja Erik Larsson saa välikäden kautta yhteydenoton – laittomalta maahanmuuttajalta. Pian Erik ja toimittajaharjoittelija Karin huomaavat juoksevansa kilpaa sotilastiedustelun kanssa. Samalla todistajan nimi vuodetaan julki. Alkaa tapahtumasarja, joka selviää monien kutkuttavien käänteiden jälkeen vasta kymmenen vuoden päästä.

Tony Johansson kirjoittaa niin hyvällä otteella ja tempolla, ettei kirjaa uskoisi esikoisromaaniksi. Erityisesti koska hän ehtii samanaikaisesti sekä rakentamaan moitteettoman juonen että kommentoimaan Ruotsin turvallisuuspalvelua, sen terrorinvastaista toimintaa ja kyseenalaista laillisuutta. Jatka, Tony!” – Expressen

”Kerrontatekniikka on älykäs ja erilainen. Se vie lukijan osaksi päähenkilön kauhunkierrettä ja menee suoraan sekä sydämeen että aivoihin.” – Skånska Dagbladet

”Ruotsissa poliittisella populaarikirjallisuudella on pitkä perinne Sjöwall ja Wahlöösta Guillouhun, Mankelliin ja Stieg Larssoniin. Harvat ovat kuitenkaan onnistuneet niin hyvin kuin Tony Johansson yhdistämään poliittista tietämystä ja tarkkuutta todella vahvaan juoneen.” – Magnus Nilsson, professori, kirjallisuuskriitikko

ISBN: 9789520112530
Julkaisuaika: 2016
300 sivua / mm

Katso myös nämä